Kategoria: Yleinen

  • Vaasan raviradan alueen ideakilpailu

      Yläluokan ehdotus. Alueen pohjoisosa jatkaa keskustan ruutukaavaa. Katukoordinaatiston muuttavaan nivelkohtaan muodostuu alueen keskus, jossa aukion laidalle sijoittuu julkisia ja yksityisiä palveluita, mm. päiväkoti. Aukio avautuu kahdeksan neliön muotoisen korttelin rajaamaan suojaiseen ja tilallisesti monimuotoiseen keskuspuistoon. Pohjalaisen umpipihan perinnettä jatkavat umpikorttelit ovat pienilmastoltaan hyviä ja merituulilta suojaavia. Lapsiystävälliset pihat on rauhoitettu liikennemelulta ja autoilta. Kortteleissa…

  • The Innovative Town Concept For The Future

    The Innovative Town Concept for the Future -ideakilpailu, Orimattilan Hennan alue Kaupunkiyksikkö koostuu joukkoliikennereitin varrelle sijoitetuista pisaramaisista kaupunkisaarekkeista, jotka on sijoitettu alueelle pienilmasto, maastonmuodot ja -erityispiirteet huomioiden. Solujen väliin jää keskeinen kevyen liikenteen verkosto, joka yhdistää solut keskussaarekkeeseen ja toisiinsa. Tärkeiden puro-ojien ja niihin liittyvien laaksojen säilymistä on vaalittu. Keskussaareke on sijoitettu liikenteelliseen solmukohtaan radan…

  • Hämeenlinnan keskustan etelärannan yleinen kaupunkirakenteellinen ideakilpailu

      Hämeenlinnan keskustan etelärannan yleinen kaupunkirakenteellinen ideakilpailu Lunastus, 2007 Keskustan ruutukaavakorttelirakennetta on jatkettu Paasikiventien eteläpuolelle ja alue on otettu selkeästi osaksi kaupungin keskustaa. Uudelleen linjatun Paasikiventien olemus on muutettu keskusta ohittavasta tiestä kaupunkirakenteeseen luontevasti liittyväksi kaduksi. Uuden katulinjauksen ja Vanajaveden rannan väliin jää riittävästi tilaa asuin-liikekortteleille. Sibeliuksenkadun itäpuolelle on muodostettu uuden linja-autoaseman viereen aukio, joka…